perjantai 28. marraskuuta 2014

Tahdon

Tasa-arvoisuus ja ihmisoikeudet.
Jokaisella ihmisellä on oikeus rakastaa ja tulla rakastetuksi. Jokaisella on myös oikeus todistaa ja vahvistaa rakkautensa toiseen ihmiseen ihan julkisesti.

En ole jaksanut väitellä asiasta kenenkään kanssa, en lukea tai seurata keskusteluja, en vertailla vastaan tai puolesta argumentteja. Ohimennen silmiin osui Facebookissa myös niitä homoavioliittojen vastustajia ja heidän kommenttejaan.

Mun mielestä kun asiassa ei ole juurikaan keskusteltavaa.

Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus

1. artikla
Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.

3. artikla
Kullakin yksilöllä on oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen.

7. artikla
Kaikki ovat tasavertaisia lain edessä ja oikeutetut erotuksetta yhtäläiseen lain suojaan. Kaikilla on oikeus tasavertaiseen suojaan tätä julistusta loukkaavaa syrjintää vastaan sekä kaikkea sellaiseen syrjintään tähtäävää yllytystä vastaan.

12. artikla
Älköön mielivaltaisesti puututtako kenenkään yksityiselämään, perheeseen, kotiin tai kirjeenvaihtoon älköönkä loukattako kenenkään kunniaa ja mainetta. Jokaisella on oikeus lain suojaan sellaista puuttumista tai loukkausta vastaan.

16. artikla
(1) Täysi-ikäisillä miehillä ja naisilla on oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe ilman minkäänlaisia rodusta, kansalaisuudesta tai uskonnosta johtuvia rajoituksia. Heillä on yhtäläiset oikeudet avioliittoon, avioliiton aikana ja sen purkamisen jälkeen.
(2) Avioliiton solmiminen tapahtukoon vain tulevien aviopuolisoiden vapaasta ja täydestä suostumuksesta.
(3) Perhe on yhteiskunnan luonnollinen ja perustava ydinosa ja sillä on oikeus yhteiskunnan ja valtion suojaan.

Lähde

You get my point.

http://image.citycdn.fi/01/42/14/70/365bd4802476b292bcb9358cdf13f476.jpeg
Lähde


keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Takaisin satulaan

Kun Arno kuoli heinäkuun alussa niin yllättäen, täysin varoittamatta, en oikeastaan osannut suhtautua asiaan. Tottakai olin surullinen ja kyyneleitä tuli vuodatettua useampaankin kertaan. Ensimmäiset kerrat tallilla tuli nieleskeltyä eikä tiennyt mitä ajatella kun näki kaikki Arnon varusteet roikkumassa samalla paikalla kuin aina ennenkin mutta hevosta ei vaan enää ollutkaan. Tallilta tuttujen ihmisten kanssa asiasta puhuttiin tottakai usein mutta oli vaikea pukea omia ajatuksia sanoiksi. Edelleen se on vaikeaa. Sitä jotenkin vaan ajatteli että tapahtunutta ei voi enää muuksi muuttaa, voi vain hyväksyä ja jatkaa eteenpäin. Käytiin elokuun alussa katsomassa uutta hevosta mutta kun 2,5 tunnin ajomatkan jälkeen päästiin perille, niin selvisi että hevonen ei ollut vielä ikinä aikaisemmin ollut satulan alla. Ei siis mitenkään sopiva terapiahevoseksi lapsille. Voisi tietysti puhua melko suuresta väärinymmärryksestä, en tiedä mistäköhän ne sitten mahtoi puhelimessa puhua, hevosen omistaja ja meidän terapeutti.

Nyt vasta useamman kuukauden jälkeen on käynyt selväksi kuinka ainutlaatuinen Arno oli ja kuinka vaikeaa on korvata jotain niin ainutlaatuista. Terapeutti etsii edelleen seuraajaksi sopivaa hevosta, mutta vaatimukset on tottakai kovat. Niin hevosen kuin lastenkin turvallisuuden takia.
Ei sellaista niin vain löydy.

Ja nyt vasta näiden useiden kuukausien jälkeen voin rehellisesti todeta ymmärtäväni kuinka ison osan Arno ehti viedä mun sydämestä sen reilun kuukauden aikana. Kuinka ihana voikaan olla hevonen, joka tulee luokse pyytämättä, joka osoittaa luottamusta ja on niin rehellinen, kuin itsepäinen hevonen voi olla. Kuinka mua harmittaa se kuinka lyhyt meidän aika oli yhdessä. Kuinka paljon olisin voinut vielä Arnolta oppia ja kuinka olisin halunnut olla Arnoa kohtaan vielä parempi ja rakastavampi, jos olisin vaan tiennyt kuinka nopeasti kaikki on ohi.

https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/236x/d4/31/0f/d4310f9276e9e0d254a92f803ddad590.jpg
Source
En kuukausiin halunnut nousta hevosen selkään. Vaikka kuinka houkuteltiin ja tarjottiin. Se ei vaan tuntunut oikealta. Jännitti ja pelotti. Kuinka suuren kolauksen itsetunnolle tuottaa hevosen kuoleminen ratsastuksen aikana. Vaikka eihän mulla ollut mitään tekemistä koko asian kanssa. Kyse oli vain järkyttävän huonosta tuurista. Tai kuten ystäväni äiti totesi; ehkä meidän pitäisi pikemminkin olla otettuja siitä että Arno luotti meihin niin paljon, että kuoli meidän seurassa.

No joka tapauksessa, lokakuun alussa olin vihdoin niin pitkällä että nousin ystäväni hoitohevosen selkään. Myös tämä hevonen on terapiahevonen, joten luottamuspohja oli kunnossa. Mutta silti se jännitti! Kierros toisensa jälkeen käyntiä kentän ympäri. Niin tuttua mutta silti niin outoa. Viikottain sen jälkeen aina kun mentiin hevosten luokse, niin ratsastin 20-30 minuuttia.

Muutaman kerran jälkeen vuorossa oli maastoratsastus tallilla, jossa en itse ollut aiemmin käynyt mutta ystävä kylläkin. Sinne mentäessä olin innoissani. Vasta kun piti nousta hevosen selkään, niin iski hirveä jännitys, melkeinpä paniikki. Tottakai hevonen sen aistii eikä se tehnyt asiaa mitenkään helpommaksi. Ohjaajan neuvomana nojasin rennosti taaksepäin ja yritin olla jännittämättä. Kuulemma ulospäin näytti ihan siltä että homma oli hallussa. Näytin rennolta, istuin hyvin ja pidin hevosen kurissa.
Mutta oman pään sisällä oli paniikki valloillaan ja tunteet vaihteli laidasta laitaan, pää oli täynnä kuvia siltä onnettomuusillalta. Verinen hevonen tien varressa makaamassa ja itse neuvottomana vieressä.

Sen maastoratsastuksen aikana en osannut juurikaan rentoutua. Lähinnä olin helpottunut kun koko homma oli ohitse, tuli nimenomaan se fiilis: Jes, mä tein sen! Eli yksi este selätetty.
Vaikka ei ollutkaan kivaa, niin silti olin varma että tästä se taas lähtee ja seuraavalla kerralla on paljon kivempaa. En kuitenkaan ollut valmis luopumaan harrastuksesta, josta tykkään niin paljon. Ratsastus kun on jotain mistä olen haaveillut pienestä pitäen ja olen ollut niin tyytyväinen siihen, että aloitin, vaikkakin näin vanhempana.

Varasin samantien yksityistunnin sieltä ratsastuskoululta, jossa aiemmin otin tunteja. Opettajana oli onneksi tuttu tyttö, siltä ajalta kun aloitin ratsastuksen. Oli suhteellisen terapeuttista selittää tuntemattomalle ihmiselle, joka kuitenkin ymmärtää täysin, kaiken sen mitä oli tapahtunut. Ratsastin sillä tutulla hevosella, jolla olin aiemminkin tunneilla ratsastanut ja itseluottamus kohosi heti pari pykälää ylöspäin. Ratsastus oli taas kivaa! Laukata en vielä uskaltanut mutta askel kerrallaan.

Tämän jälkeen olen ottanut toisenkin yksityistunnin (ja silloin uskalsin myös taas laukata!) ja käynyt toisenkin kerran maastoratsastamassa. Itseasiassa viime viikonloppuna kolmen muun suomalaisen naisen kanssa! Lisäksi aina kun käydään hevosia hoitamassa, jos vaan tilaisuus on, niin ratsastan myös hetken sillä ystäväni hevosella.
Huomasin jo toisen yksityistunnin aikana että en enää jännitä niin paljoa ja pään sisällä on taas tilaa nauttia ratsastuksesta. Vielä enemmän tunne vahvistui tuon edellisen maastoratsastuksen aikana.

Muistot (myöskään ne inhottavat siltä illalta) ei ole mihinkään kadonneet, mutta nyt vihdoin tuntuu että on aika siirtyä eteenpäin. Vaikka yritin sitä jo silloin kuukausia sitten uskotella itselleni, niin nyt se vasta taitaa olla toteuttamiskelpoinen ajatus. Nyt sitten vielä kun löytyisi meille uusi sopiva terapiahevonen! Sitä odotellessa nautin satunnaisista ratsastuskerroista ja säännöllisestä hevoshoidosta, meidän pieni pippurinen Shetlander kun on saanut mun jakamattoman huomion Arnon kuoleman jälkeen :) Vaikka Isie onkin pieni, niin se osaa olla varsinainen äkäpussi! Sitä kivemmalta siis tuntui kun pyöräiltiin sunnuntaina Justinin kanssa tallille ja käytiin laitumella katsomassa hevosia, niin Isie tuli heti luokse ja osoitti että "Hei, sä oot niiiiin mun kaveri!" Nuohoamaan ja kiehnäämään. Osoitti myös mieltään toisia hevosia kohtaan, että ei tartte tulla lähemmäs koska tää on mun ihminen ja mun pitää nyt saada huomiota :) Ihana höpö!

Arno <3

torstai 21. elokuuta 2014

Aikuistumispohdintoja

Olen ehkä vihdoinkin aikuistunut hieman.

Huomasin sen tänään kun ajoin täysin harhaan.
Justin leikataan tänään sairaalassa (tai jos hyvin käy, niin tätä kirjoittaessa on leikattu jo) ja vein sen sinne puoli kahdeksitoista. Tällä kertaa olisin todennäköisesti saanut jäädä paikalle hengailemaan kun kukaan ei missään vaiheessa sanonut että lähdepäs nyt kotiin siitä, me soitetaan sitten. Mutta kun aina aikaisemmin on käsketty kotiin, niin nyt en ottanut mitään viihdykettä mukaan ja painelin suoraan autolle jahka potilas oli kärrätty huoneesta ulos.
Koska siellä sairaalassa ei kuitenkaan nyt ihan joka päivä tule käytyä, niin olin vähän epävarma siitä osaanko ajaa takaisin kotiin. Justin sanoi että seuraat vaan Roosendaal kylttejä, niin kyllä se Etten-Leur siellä jossain vaiheessa näkyy.
Kun lähdin sairaalan parkkipaikalta, niin oma järki olisi sanonut risteyksessä että käänny oikealle, sinne suuntaan mistä tultiinkin. Mutta seurasin fiksuna tietysti kokeneemman neuvoja ja päädyin täysin väärälle motarille.

Mutta sen aikuistumisen huomaa siinä, että en suinkaan mennyt paniikkiin vaan totesin, että no ajetaan sitten vähän ylimääräistä. Aikaisemmin samassa tilanteessa kun olisin samantien ollut stressihiki päällä ja naama punaisena.
Ja kyllähän sieltäkin motarilta muutaman mutkan (ja liittymän) kautta pääsinkin oikealle motarille ja kyltti Etten-Leur tuli vastaan. 

Mutta kuten todettu, tuommoisista asioista sen huomaa että jotain on päähän tarttunut vuosien varrella. Ja elämänkokemuksen karttuminenhan on automaattisesti aikuistumista, eikö?

Samaan syssyyn aikuistumisen kanssa voi pistää myös sen, että tunnen oikeasti vastuuta työstäni. Viime kerralla kun olin pari päivää lomalla töistä, niin en katsonut kertaakaan työsähköpostia. Sehän kostautui heti kun tulin takaisin. Kaikki kun ei välttämättä tajua että "out of office, please send your email to the following address" todellakin tarkoittaa sitä mitä siinä lukee. Viime kerralla yksi tilaus myöhästyi pahan kerran ja tottakai oma vika eikä suinkaan sen tavarantoimittajan, joka ei lähettänyt uutta sähköpostia eri osoitteeseen. Äsken kävin nimittäin kurkkaamassa myös sen työsähköpostin ja kyllä, samanlainen sähköpostihan siellä oli odottamassa. Se(kään) tilaus ei olisi todennäköisesti liikahtanut mihinkään ennen ensi viikkoa jos en olisi nyt lähettänyt sitä eteenpäin työkavereille, joista joku toivottavasti ottaa asian hoitaakseen. Oletteko muuten koskaan miettineet että miksi ne kaikki muut ihmiset on cc, jos kirjeenvaihto on pääasiassa kahden ihmisen välillä? Ihan vaan pikku vinkkinä, että ei kukaan huvikseen pistä puolta firmaa cc:hen vaan kyllä niillä kaikilla on joku funktio siinä hommassa. Että kannattaa mieluummin näpäyttää sitä "reply to all" nappulaa..

Olen nyt pohtinut tätä asiaa jo useampaankin kertaan kuluneiden viikkojen aikana ja olen entistä vakuuttuneempi seuraavasta.

http://www.mediawebapps.com/upload/quotes-1051.jpg
Source
Tässä maailmassa on aika paljon kusipäitä. Itsekeskeisiä kusipäitä, jotka ajattelee ja tavoittelee vain omaa etuaan, välittämättä muista ihmisistä. Mutta nekin kusipäät on jollekin toiselle isiä, äitejä, puolisoja, lapsia, työkavereita ja sukulaisia. Joten nekin ihmiset, joista en pidä (haluaisin sanoa inhoan, mutta se tuntuu liian vahvalta) on jollekin muulle rakkaita.

Mutta koska mun ei suinkaan tarvitse olla kaikkien kaveri, kaikkien ei tarvitse tykätä musta eikä mun tarvitse tulla kaikkien kanssa toimeen, voin rauhassa lopettaa sen turhan yrittämisen, että kaikkia kohtaan pitäisi olla ystävällinen. Olen karvaasti huomannut sen, kuinka juurikin nämä kusipääihmiset käyttävät toisten avuliaisuutta ja ystävällisyyttä hyväkseen. He myös satuttavat tahallaan tai tahattomasti ihmisiä, koska eivät ajattele nenäänsä pidemmälle tai koska satuttamalla toisia, vahvistavat omaa egoaan ja valta-asemaansa. On pieniä polkupyöriä ja maasto-autoja, tai kaarnalaivoja ja öljytankkereita.

Tästä syystä olen todennut että, voin myös olla täysin neutraali ja välinpitämätön ihmisiä kohtaan, joista en pidä. Tulen paljon onnellisemmaksi jos jaan omaa välittämistäni ja rakkauttani niitä muutamaa ihmistä kohtaan, jotka haluavat tehdä saman minulle.

Me ihmiset ollaan niin erilaisia, että on täysi mahdottomuus tulla kaikkien kanssa toimeen. Mulla on aina ollut vaikeuksia eriarvoisuuden hyväksymisessä ja siitä syystä yritänkin ajatella avoimesti monista asioista. Tähän liittyy myös se, että pyrin hyväksymään muut sellaisina kuin he ovat. Vasta vähän aikaa sitten olen oikeasti tajunnut, että voin hyväksyä ihmiset sellaisina kuin he ovat mutta se ei silti tarkoita että jokaisen ihmisen kohdalla pitäisi nähdä erityistä vaivaa. Jokaisen kanssa ei tarvitse yrittää olla kaveri. On myös oman itsenä arvostamista että keskittyy niihin ihmisiin joiden kanssa on hyvä olla.

Kuten tästä tekstistäkin huomaa, mun ajatukset tästä aiheesta on edelleen aikamoista sillisalaattia. Koska tykkään hirveästi näistä lainauksista, jaan niitä tähänkin muutaman.

http://2.bp.blogspot.com/-vPh7T3Q9l4M/Unon1ijeZ8I/AAAAAAAAPhA/8sH74MFC_fU/s1600/1238077_616532245055562_1890850653_n.jpg
Source

http://1.bp.blogspot.com/-wOdpWEkbfH0/UZOZ7a9Cx3I/AAAAAAAAEE4/Kn4mdys1CGw/s1600/422001_10151573307582302_2019074320_n.jpg
Source

http://2.bp.blogspot.com/-raq7CQZz5-I/UnkHiuEjLAI/AAAAAAAAPfY/-KLsjdvcLHk/s1600/1237717_607022976006489_363025806_n.jpg
Source

Kaikki nämä ystävyyteen ja muihin ihmisiin liittyvät pohdinnat, liitän myös aikuistumiseen ja ennen kaikkea henkiseen kasvamiseen. Tosin on jokseenkin turhauttavaa yrittää määritellä jotenkin omaa elämänfilosofiaa kun ajatukset rönsyilee ja kasvaa, enkä halua elää selkeän kuution sisällä, jossa kaikki on mustavalkoista. Onneksi ihminen ei ole koskaan valmis ja on lupa muuttua.

http://media-cache-ak0.pinimg.com/236x/62/62/8e/62628e9e8eac17a3fbbf6152e6526ff8.jpg
Source

tiistai 5. elokuuta 2014

Ihme ja kumma

Aamuisin sen huomaa kun herää ja nousee ylös. Enää ei olekaan valoisaa jo varttia vaille kuusi, aurinko heräilee vasta samaan aikaan kuin mekin ja päivä kirkastuu siitä melko nopeasti. Mutta olen nyt jo parina aamuna pysähtynyt kuinka nopeasti tämäkin kesä on mennyt. Nyt on jo elokuu ja perisuomalaisena koululaisten rytmiin tottuneena se tarkoittaa, että se oikea kesä on jo melkein ohi kun koulutkin alkaa. Vaikka kuinka tietää, että ainakin täällä on vielä parin kuukauden verran edessä aurinkoisia päiviä ja viipyvän kesän tuntua. Puhumattakaan siitä, että omaan kesälomaankin on vielä 6 viikkoa aikaa!

Kesä on (jälleen kerran) hiipinyt ohi ihan huomaamatta. Täällä ei ole ollut pitkiä sikamaisia helteitä, vain muutamia satunnaisia hellepäiviä. Muuten lämpötila pysyttelee 25 molemmin puolin ja on sellainen leppoisa sää. Joka päivälle luvataan sadetta, mutta sekin toteutuu vaan kerran tai kaksi viikossa. Toisaalta sää nyt ei sinällään paljon toimistotyöntekijää hetkauta. Ikkunasta avautuu joka päivä sama maisema, joka on konttorin sijainnista johtuen harvinaisen harmaata teollisuutta, joka ei paljon inspiroi oli sitten auringonpaiste tai sade.

Koska ei ole ollut pidempää lomajaksoa eikä ole oikein tehnyt mitään erityistä, niin arki rullaa omalla painollaan eteenpäin. Päivät ja viikot kuluu huomaamatta. Äiti tosin totesi hyvin, että on hyvä jos arjen osaa ottaa sellaisena kuin se on. Koska sitähän se elämä on, arkea ja (hyvin satunnaista) juhlaa.

Mitä tässä puolentoista kuukauden aikana sitten on tapahtunut?
Muutamia asioita, jotka on herättänyt oikein kunnolla miettimään. Varsinkin omia ihmissuhteita ja sitä, mikä on mulle tärkeää.

Heinäkuun alussa täytin 27 vuotta.  Oman "vanhuuden" huomaa konkreettisesti siinä kuinka kaikki ystävät, tutut ja tutuntutut menee naimisiin, saa lapsia ja ostaa oman talon. Sitten siinä itse hiljaa pienessä mielessään miettii, että pitäiskö munkin, mutta ei kai tässä iässä nyt vielä ja mihin tässä oikeen on kiire, hyvin ehtii "sitten parin vuoden päästä".

Rakas hevosystäväni Arno kuoli muutama päivä syntymäpäiväni jälkeen. Melkoisen dramaattisesti vielä meidän maastolenkin aikana. Sen jälkeen en ole ollut hevosen selässä. Kylläkin melkein joka viikonloppu hevosia hoitamassa. Tuntuu että vaivihkaa rupeaa rimakauhu nostamaan päätään ratsastuksen suhteen, jos en kohta pääse hevosen selkään. Mutta uusi hevonen on vasta haussa ja ratsastustallia karsastan jostain syystä tällä hetkellä. Ehkä pitäisi suosiolla ottaa yksityistunti ja taas totutella omaan tahtiin kuinka se sujuu. Arnon kuolema on lähentänyt välejä joidenkin ihmisten kanssa ja joidenkin ihmisten reaktioita olen lähinnä ihmetellyt (tai siis sitä, että mitään reaktiota ei tule). Vaikka kyseessä onkin "vain" hevonen, niin harvemmin kuitenkaan kukaan kuolee omien silmien edessä ja sen lyhyen ajan, joka ehdittiin olla yhdessä, meistä tuli ihan parhaat kaverit.

Sain kaksi kappaletta maailman ihanimpia ystäviä Suomesta kylään ja tajusin, että ei ystävyyssuhteita voi tekemällä tehdä. Kun jonkun ihmisen kanssa kolahtaa ja sama taajuus löytyy, kun voi nauraa ja itkeä yhdessä, ja luottaa toiseen sataprosenttisesti, niin ystävyys säilyy läpi vuosien. Se säilyy ja sen tietää olevan olemassa, vaikka yhteyttä pidettäisiin vain satunnaisesti. Juttu jatkuu siitä mihin jäätiin vaikka edellisestä tapaamisesta olisi vuosi tai enemmän. Oikeiden ystävyyssuhteiden aikuisällä luominen on käsittämättömän vaikeaa. Vähän niinkuin parisuhteissakin, mitä enemmän ikää ja historiaa on takana, sitä suurempi painolasti ihmisellä itsellään on ja on onnen kauppaa jos löytää toisen ihmisen, joka hyväksyy kaiken sen mitä toinen ihminen mukanaan tuo.

On ollut ihanaa huomata kuinka ollaan Justinin kanssa selkeästi päästy meidän alkuvuoden kriisistä yli ja ollaan taas entistä paremmin toistemme tukena ja seurana. Olen onnellinen ja tyytyväinen meidän suhteeseen ja omaan elämääni. Tähän arkeen, joka rullaa ihan itsestään.

Meidän Sparksille on käynyt köpelösti, mutta missä, miten ja koska on arvoitus. Meillä on täällä jo parin viikon ajan ollut karvainen pieni potilas, jota hoivataan aamuin illoin. Pari viikkoa sitten huomattiin Sparksin olevan hirveän apaattinen ja se tila paheni muutamassa päivässä "sairaalakuntoon". Lääkärissä todettiin yli 40 asteen kuume ja iso, syvä haava mahassa. Mistä se haava on tullut, ei voi tietää, mutta lääkäri epäilee että Sparks on jäänyt johonkin roikkumaan. Haava oli itsessään iso mutta se reikä ihon alla vielä isompi. Sparks oli tehohoidossa 3 päivää, jonka aikana haava puhdistettiin nukutuksessa, nesteytettiin, lääkittiin ja kaikinkeinoin koitettiin saada elämää pieneen ressukkaan. Sparks syö edelleen kaksi kertaa päivässä antibioottia ja lisäksi kerran päivässä tulehduksenestolääkettä ja kipulääkettä. Haava puhdistetaan kaksi kertaa päivässä betadineshampoolla, salvataitokset päälle ja siteet ympärille. Lisäksi kissalla on puku, joka muistuttaa ihan vauvanbodya. Kuinka yllättävää että Sparks ei voi sietää kyseistä asua.. mutta ei ole vaihtoehtoa. Kertaalleen tikit on jo laitettu uudelleen.
Haava ja reikä on onneksi pienentyneet jo paljon ja kissa voi paljon paremmin. Mutta hoitoa jatketaan ja viikottain käydään vähintään kerran lääkärissä. Tämän kuukauden paskamaisin erä onkin mukavan suuret eläinlääkärilaskut.
Mutta kuten Justin omalle äidilleen totesi, tuo kissa on kuin oma lapsi ja sitä tekee kaikkensa että kaverin saa kuntoon. Ja kun Sparks oli 3 päivää tehohoidossa, niin koko ajan sitä ihmetteli että missä se nyt on kun ei näy. Niin tottunut on siihen, että meidän lisäksi täällä pyörii pieni nelijalkainen. 

Töissä menee hyvin. Ensimmäinen kehityskeskustelu oli viime viikolla ja sain pelkästään positiivista palautetta. Kuinka ovat erittäin tyytyväisiä siihen kuinka olen edennyt, ottanut nyt jo enemmän vastuuta kuin alunperin puhuttiin ja kuinka nopeasti olen sopeutunut sekä oppinut asioita. Niin hassua kuin se onkin, viihdyn tässä työpaikassa ehkä paremmin kuin missään muualla ikinä aikaisemmin. Ja hassuahan se on siis siksi, että kyseessä on kokonaan eri maailma, kuin mitä olen ikinä opiskellut tai kokeillut. Joten suosittelen lämpimästi omalta mukavuusalueelta poistumista ja riskin ottamista.. se kannattaa!

Ja sit tietty ne kaikki arjen jutut..
Ollaan grillattu pariin kertaan. Hoidettu puutarhaa päivittäin ja satoa tulee lähinnä tomaattien ja vihreiden papujen muodossa. Ollaan käyty pyöräilemässä (joskaan ei tarpeeksi) ja joka viikonloppu olen viettänyt vähintään muutaman tunnin hevosten kanssa. Lähes joka päivä töiden jälkeen laitetaan ruokaa ja siivotaan keittiö. Töissä joka arkipäivä 8-17, päivittäin saa vuorotellen nauraa ja kiristellä hampaita. Olen pikkuhiljaa ostellut pieniä purkkeja yms. käteviä juttuja lomaa varten. Ostin myös suojakertoimella 50 varustettua aurinkorasvaa.. saa nähdä millainen punanahka palautuu Tunisiasta. Joka päivä ajattelen blogia, että tästäkin haluaisin kirjoittaa mutta en ikinä saa aikaiseksi. Ja joka ikinen päivä (elämän tappiin asti) kiroan autoilevia idiootteja (ja tästä nyt ainakin on pakko tehdä oma postaus!!!).

Tämmöistä tänne, mitäs sulle?

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Se (pieni) ero Hollannin ja Belgian välillä

Sitä jotenkin ennen muinoin aina kuvitteli että Belgia ja Hollanti on yhtä ja samaa. Kun on sama kieli ja samat ruokamieltymykset, samat maisemat ja aina välillä ei edes tiedä, kummassa maassa on. Raja kun kulkee siellä sun täällä ja varsinkin täällä Hollannin eteläosassa, on rajan yli menty ihan huomaamatta.

http://weknowmemes.com/wp-content/uploads/2013/03/border-between-holland-and-belgium.jpg
Source
Sitten sitä erehtyi kuvittelemaan että Belgialla ei ole mitään omaa. Puolet maasta on irtautunut Hollannista ja toinen puoli on ranskalaisten valloittamaa. Tai siltä ainakin tuntuu kun katsoo kartan kielijakaumaa. Belgialaiset on tunnettuja paksuista ranskalaisistaan reilun majoneesin kera, mutta niinhän se on myös hollantilaisten kansallisruokaa. Ja ne kuuluisat suklaat ja vohvelit, olisko kuitenkin enemmän Ranskan peruja?

http://thepetitfour.com/wp-content/uploads/2012/03/real-belgian-fries.jpg
Source

http://www.nieuwsmeteenglimlach.nl/wp-content/patat-meeneem-02.jpg
Nederlandse patat

Kaikkea sitä kuvittelee. Nyt kun on 3 kuukautta tehnyt töitä yrityksessä, jossa puolet työntekijöistä on hollantilaisia ja puolet belgialaisia.. kummasti on karissut suurimmat luulot ja realiteetti iskenyt näpeille!

Jo pelkästään työsopimuksen ehdot ja erilaiset työhön liittyvät käytännöt on erilaisia. Siinä missä Hollannissa on muutama hassu virallinen juhlapäivä, niin Belgiassa niitä virallisia juhlapäiviä on melkein joka kuukausi. Tätä meilläkin sitten kompensoidaan niin, että lomapäiviä on Hollannin työsopparissa enemmän mutta kaikkien virallisten juhlapäivien kanssa, belgialaiset on ihan yhtä paljon vapaalla. Kun Hollannissa kaikki juhlapyhät ja lomat on juhlittu kesäkuuhun mennessä, niin belgialaisilla ne jatkuu ympäri vuoden. Belgialaiset sairaslomalaiset saa rahaa valtiolta kun taas Hollannissa työnantaja maksaa.

Belgialaiset on niuhoja. Ainakin mitä tulee hollannin kielen käyttöön. Belgialaisten mielestä Hollannissa kieltä ei opeteta tarpeeksi ja sen myötä hollantilaiset on auttamattomasti huonompia ja sivistymättömämpiä kielenkäyttäjiä. Kielioppivirheet ja puolihuolimattomat lauserakenteet ja ns. puhekielen ilmaukset käy samantien belgialaisten korvaan. (Voitte kuvitella minkälaista tuskanhikeä pukkaa aina kun pitää toimiston sisällä käydä sähköpostikeskustelua. Puhuessa en jaksa niin välittää.)

http://www.dutchvoicestudio.com/images/dutch_belgium.gif
Source

Belgialaiset on myös varautuneempia kuin hollantilaiset. Tämän tosin kuulin jo ennen kuin aloitin, työhaastattelussa kun aiheesta juteltiin. Siinä missä hollantilaiset on aina samantien "gezellig! feestje!" on belgialainen varautuneempi ja juttu ei luista ilman vastapuolen aktiivista osanottoa. Ainakaan heti.. ja keskenään he on tietysti samantien samaa sakkia.

Koska olen selkeästi "ulkopuolinen" eli en kuulu kumpaakaan leiriin, en ole juurikaan kokenut ongelmia työyhteisössä. Lähinnä jatkuva kinailu on meidän tiimin sisällä kun on 2 belgialaista ja 2 hollantilaista myyntiedustajaa. Me assarit ollaan siinä välillä ja varsinkin kun ollaan molemmat naispuolisia, niin lähinnä hymistellään ja nauretaan vuorotellen molemmille osapuolille. Riippuen kummalta puolelta tulee parempaa läppää :)

http://www.holandiabeztajemnic.pl/wp-content/uploads/2013/05/fot-2-admin.jpg
Source
Vaikka kieli on periaatteessa sama, niin Hollannin hollantia ymmärrän silti paljon paremmin kuin Belgian flaamia, joka on siis hollantia, jota puhutaan Belgian yläosassa Vlaanderin alueella. Myös sanoissa on paljon eroavaisuuksia, sanat lausutaan Belgian puolella eri tavalla ja myös merkityksissä on eroja. Camping on belgialaisittain cAmping ja hollantilaisittain cÄmping. Hollannin kielessä lainataan paljon sanoja englannista ja lausuminen menee usein sinne englannin suuntaan, kun taas Belgian puolella sanoja lainataan ranskasta.

Belgian puolella sanovat toisilleen U, kun taas Hollannissa U käyttäminen on selkeästi teitittelyä, tuntemattomia ja vanhempia ihmisiä kohtaan. Belgialaiset työkaveritkin puhuttelee toisiaan U, mutta toisaalta jos sanon je/jij niin ei kukaan (pomoa lukuunottamatta!) kurtistellut kulmiaan. Yritänkin aina ison pomon kanssa muistaa että U on kova juttu.. tai sitten ylipäätään välttelen puhumista hänen seurassaan ;D

http://worldbeer2.files.wordpress.com/2010/11/belgicamapa3.gif
Source
Hollantilaiset on työntekijöinä rennompia. Kunhan hommat tulee tehtyä, niin välillä voi jauhaa 10min ihan paskaa. Omasta kokemuksestani tuntuu myös että hollantilaiset on työntekijöinä vähän vilunkipeliin taipuvaisia eikä välttämättä kaikkein luotettavimpia. Hollantilainen tekee mieluiten itselleen helpoimman kautta, jos jonkun homman voi ohjeistaa jollekin toiselle, niin yleensä niin tapahtuu.. ja se ohjeistuskin jätetään yleensä puolitiehen. Jos jotain menee vikaan, niin hollantilainen katsoo ensimmäisenä, että kukas muu tässä oli mukana ja että voisko he olla tästä vastuusta. Vilunkipeliin viittaa myös se, että hollantilaiskollegat on jo useamman kerran valehdelleet/neuvoneet valehtelemaan asiakkaalle päin naamaa kun taas belgialainen lähin esimies toteaa, että parempi hoitaa homma helpoimman ja yksinkertaisemman kautta. Ei tarvitse valehdella, mutta ei myöskään kertoa jokaista yksityiskohtaa. Kunhan homma hoituu hyvin ja asiakas on tyytyväinen. Belgialaiset kollegat on myös innokkaampia neuvomaan ja opastamaan kun hollantilainen toteaa, että kyllähän sä nyt ton osaat kun vähän itse etsit.
Disclaimerina todettakoon, että tämä on täysin puolueellinen, oma mielipiteeni, joka on tässä työkokemuks(i)en myötä tällaiseksi muodostunut. Että herne nenään taas.

http://data.boomerang.nl/s/styll/image/ouderwets-gezellig/s600/koninginnedagkopie.jpg
Source
On mukavaa, että työyhteisö ei ole yhdestä puusta veistetty. Tässä saa nauttia molempien hyvistä (ja huonoista puolista) eikä  ole vain yhtä ainoaa, oikeaa tapaa tehdä tulosta. Oma luonteeni taitaa soveltua paremmin belgialaisten joukkoon mutta on hauskaa, että työpaikallakin voidaan nauttia hollantilaisten GEZELLIG!-meiningistä. Muutenhan se olis pelkkää raatamista ;) Ja tottakai lähin esimies kun on puoliksi italialainen, niin siitä saadaan lisää vettä myllyyn. Puhumattakaan siitä yhdestä oudosta suomalaisesta.

http://minorpostcards.fi/wp-content/uploads/2012/11/Sisu-Suomi-map-Sisu-Suomi-kartta_2.jpg
Source

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Suuri, rakas ystävä: Arno

Saanko esitellä, ystäväni Arno..


Arno on reilu parikymppinen Haflinger. Arno on työkseen terapiahevonen, joka auttaa erilaisista ongelmista/vaikeuksista kärsiviä lapsia ja nuoria. Esimerkiksi puhevaikeuksista kärsiviä lapsia, autismia sairastavia jne. Arno työskentelee pääsääntöisesti maanantaista torstaihin ja pari kertaa kuukaudessa myös lauantaisin.

Koska Arno on terapiahevonen, jolta vaaditaan paljon kärsivällisyyttä, rauhallisuutta ja leppoista askellusta, niin Arno ei saa tarpeeksi pitkäkestoista liikuntaa. Arno on hyvin yhteistyökykyinen ja innokas työskentelijä, mutta osaa olla myös itsepäinen ja näyttää mieltään. Mieluiten Arno työskentelee yhden lempi-ihmisen kanssa ja sitten kun Arnon on voittanut puolelleen, niin Arno on valmis tekemään kaikkensa tuon ihmisen eteen.


Näillä hienoilla myyntipuheilla mut houkuteltiin kokeilemaan Arnoa. Kuulemma Arno tarvitsee ihmisen, jonka kanssa voi rakentaa hyvän luottamussuhteen ja sitä kautta jaksaa paremmin omassa työssään. Arno tarvitsee säännöllistä liikuntaa ja perustaitojen hiontaa. Asioita, joita terapiaan tulevat lapset eivät voi antaa ja joihin firman työntekijöillä ei ole aikaa/halua.

Arnon paras kaveri on Frutske, vuonohevonen (norjanvuonohevonen), hollanniksi Fjordenpaard. Myös Frutske on terapiahevonen. Frutskea on jo useamman vuoden ratsastanut Marloes, jonka tunnen Justinin isän kautta. He olivat joku aika sitten jutelleet ja oli tullut puheeksi, että minäkin ratsastan ja Marloes oli ilmeisesti kertonut tilanteesta, että Arnolle etsitään vakituista ratsastajaa viikonlopuille. 1 + 1 = 2.


Me ollaan Arnon kanssa nyt kolme kertaa tavattu ja hierottu tuttavuutta. Ollaan myös jo pariin kertaan käyty metsälenkillä ja reenattu kentällä. Oman sydämeni olen menettänyt jo tälle laiskanlötkeälle mutta ah, niin itsepäiselle herralle. Arno kenties tarvitsee vielä vakuuttelua sen suhteen, että olen sen kaveri. Vaikka minkäänlaisia ongelmia ei ole ollut, niin tottakai yhteistyöhalukkuus ja erityisesti apujen kuunteleminen kehittyy sitä enemmän, mitä enemmän tullaan tutuiksi.


Ensimmäisen kuukauden eli tämän kesäkuun saan reenata, tutustua ja mutustella ilmaiseksi, että onko tämä mun juttu. Heinäkuun alusta sitten saan myös rahallisesti osallistua eli maksaa 50 euroa kuukaudessa "vuokraa". Ei huono diili, kun periaatteessa saisi käydä niin usein kun haluaa, kunhan pitää mielessä terapian aikataulut ja sen asiakkaat. Mutta toistaiseksi käydään Marloesin kanssa yhdessä, kerran viikkoon.


Käyn edelleen ratsastustunnilla tallilla kerran viikossa, mutta nyt huomaa ihan selkeästi sen eron, mikä on tuntiratsastuksessa ja siinä jos on oma hevonen. Meillä ei Arnon kanssa ole aikarajoituksia, voidaan reenata kaikenlaista tarpeen mukaan ja ajan kanssa, käydä metsälenkeillä ja milloin mitäkin. Meillä menee Marloesin kanssa helposti 3-4 tuntia kerralla ja aika menee ihan huomaamatta. Kyllä siinä jää auttamatta tuntiratsastus toiseksi, mutta toisaalta on hyvä reenata myös ihan opastuksen alaisena ja saada sitä jatkuvaa kommenttia, kaikesta mitä tekee. Mulla on nyt kolmas ratsastuksenopettaja tämän vuoden aikana, enkä tiedä onko tämä nykyinen vähän turhan kriittinen ja ankara. Viimekin tunnilla sai jonkun pikkutytön itkemään kun hän ei halunnut laukata mutta opettaja vaatimalla vaati.. No tunteja on kuukauden verran jäljellä, ennen kuin tallilla alkaa kesäloma.


Lisäksi samaa tallipihaa asuttaa Mila, joka on terapiayrityksen omistajan oma hevonen, eikä millään tavalla sopiva terapiahevoseksi sekä Issy, joka on hieman liian lihava shetlanninponi, mutta myös lauhkea kuin lammas lasten kanssa. Issyä käytetään myös terapiassa pienten lasten kanssa.

Hevoset asustavat maatilalla, jossa on lisäksi lehmiä ja muita asiaankuuluvia eläimiä sekä pieni leirintäalue ja muutama vuokrattava mökki. Terassi (ravintola?) jne. Täydellisen idyllinen paikka ja olen ollut aika fiiliksissä tässä pari viimeistä viikkoa, että olen saanut tällaisen onnenpotkun ja löytänyt kokonaan uuden jutun itselleni :) Tänään lähti myös tilaukseen uudet ratsastushousut. Hevosten kanssa vietetty aika kun on tuplaantunut ellei liki triplaantunut, ja sen huomaa varusteistakin. Vielä kun löytäis jostain ratsastussaappaat näille mun mahtipohkeille! Välineurheilua tämäkin..

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Lomalle Tunisiaan

... lähtöön 109 päivää!

Lähtölaskenta alkoi reilu viikko takaperin kun vihdoin saatiin päätettyä, että minne lähdetään ja lomarahat poltteli pankkitilillä. Hollannissa maksetaan lomarahat aina toukokuun tilissä ja mullekin oli jo mukavasti kertynyt, vaikka ei ollut kuin kahdelta kuukaudelta. Kamala verotushan (muistaakseni 48%) syö siitä suurimman osan, mutta oli sentään vähän ylimääräistä peruskuukausipalkan lisäksi.

Meillähän kesäloman suunnittelu alkoi jo tammikuussa ja tottakai suunnitelmat (varsinkin ajankohta) on tässä matkan varrella kerinnyt vaihtumaan pariinkiin kertaan, kun työpaikkakin vaihtui. Ulkosuomalaisen ongelmana on se, että lähes aina haluaa (ja joutuu) lähtemään Suomeen lomalle. Vaikka Suomi onkin ihana, niin ei siellä kuitenkaan samanlaista lomafiilistä saa kuin Turkissa rannalla makaamalla. Tänäkin vuonna sain muutaman purnaavan kommentin, että eikö tulla ollenkaan Suomeen.. mutta haluttiin oikealle lomalle :) Mennään joulukuussa itsenäisyyspäivän aikoihin Suomeen, silloin on meidän suvun perinteiset itsenäisyyspäivänjuhlat (jotka olen lahjakkaasti jo useampana vuonna missannut). Tänä vuonna äitini järjestää kyseiset kekkerit, päästäkseen helpolla 60v. synttäreiden juhlinnasta :) Kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Joten ei kesäistä Suomea siis tänä vuonna.

Meidän loma ajoittuu nyt syyskuun loppuun, eli ollaan virallisesti lomalla töistä 19.9-1.10 ja Tunisiassa sitten 20-27.9. Siellä pitäisi olla vielä silloin ihanan lämmintä, vajaa +30'c on aika passeli.

http://www.seabelhotels.com/pic/slider/1332174794.jpg
Source
Meidän aikaisemmat yhteiset lomat on olleet reissuja Suomeen tai sitten auto+telttalomia tässä lähialueilla: Belgia, Luxemburg ja Ranska. Ei olla siis koskaan vielä oltu aurinkolomalla yhdessä.
Joten sellaiselle haluttiin nyt ehdottomasti. Mieluiten johonkin kauaspois, Curacao ja Meksiko on sellaisia must-kohteita, joihin on vielä pakko päästä. Mutta tällä kertaa rajattiin kohteet tähän lähietäisyydelle, viikon pakettimatka, kiitos.

Kohdevaihtoehtoja oli muutamia: Kreikka, Portugali, Espanja, Turkki, Tunisia ja Egypti. Hyvin nopeasti todettiin että parhaiten meidän makuun sopivat vaihtoehdot löytyy Turkista tai Tunisiasta. Haluttiin all inclusive-loma, 4-5 tähden hotellissa, mieluiten hotellissa, josta löytyy myös wellness-palveluja, uima-altaalla ja rannan välittömässä läheisyydessä. Mieluummin rauhallinen kuin menevä kohde, mutta toisaalta olis kiva jos edes vähän kaupunkimaiseen ympäristöön pääsee suht helposti kävellen, pyörällä tai bussilla. Plussaa olisi ollut jos hotelli olisi ollut vain aikuisille, mutta sitä ei nyt tähän hätään löytynyt.

All inclusive-loma sen takia, että voi hyvillä mielin lähteä lomalle kun tietää että kulut on katettu jo etukäteen. Tottakai lomaa varten säästetään vielä kulutusrahaa, mutta jos vaikka käykin niin, että auto hajoaa 2 viikkoa ennen matkaa, niin ei mene loma sen takia pilalle. Se auto kun on pakko korjata, vaikka mikä olisi. Muuten kun ei pääse töihin... Tykkään myös siitä ajatuksesta, ettei jokaista ateriaa varten tarvitse erikseen lähteä etsimään ruokapaikkaa. Voi hyvinkin olla niin, että käydään loman aikana parina päivänä muualla lounaalla ja parina iltana ulkona syömässä, mutta pakko ei ole lähteä mihinkään. Eikä olla sellaisia, että sitten ajateltaisiin all inclusivesta maksetun rahan menevän hukkaan. Tässähän on kyse pakettilomasta ja meidän paketti oli hyvänhintainen. Joten fiiliksen mukaan mennään paikan päällä.

https://cdn.jetair.be/img/static/im750/06200/06226/06226S.JPG
Source
 Haluttiin lomalta ennen kaikkea rentoutumista ja makaamista, eli sitä ettei tarvitse tehdä yhtään mitään. Rannalla makaamista kirjan kanssa, uimista ja aurinkorasvan kanssa lotraamista. Tottakai kohteessa kiertelyä mutta en kaipaa kattavaa kulttuuripläjäystä. Kyllä siinä ihmisten ihmettelemisessä on ihan tarpeeksi :)

Olen muistaakseni kaksi kertaa aiemmin ollut pakettimatkalla. Joskus muinoin Aurinkomatkojen kyydissä Kreikan Kos-saarella ja sitäkin ennen Deturin matkassa Egyptissä. Nyt haluttiin nimenomaan tunnetun matkanjärjestäjän matka, en varmaan voi liikaa korostaa tätä kriteeriä "helppo pakettimatka". Matkustetaan Arkella, joka kuuluu TUI konserniin ja ainakin Finnmatkat Suomessa sujahtaa saman puljun alle. Googlettelin huvikseni myös suomalaisia matkanjärjestäjiä siinä vaiheessa kun oltiin jo valittu Tunisia, mutta ilmeisesti tällä hetkellä ainoastaan Detur järjestää Tunisiaan matkoja. Liekö liian elähtänyt kohde, joka ei enää kiinnosta suomalaisia? Mene ja tiedä.

http://www.holidaycheck.com/data/urlaubsbilder/mittel/6/1164468073.jpg
Source
Me matkustetaan Amsterdamista Enfidhaan, Arken omilla lomalennoilla. Enfidhasta bussikuljetus Port el Kantaouihin, jossa majoitutaan 4 tähden hotelliin. Varattiin vielä superior-huonekin, kun Justinin sydän ei sykähtänyt perinteisemmälle tunisialaiselle sisustukselle. Superior-huoneet on remontoituja ja moderneja. Hotellista löytyy oma wellness-kylpylä/osasto <3 Siihen ainakin varaan lomabudjetista osan, että pääsen hemmoteltavaksi! Pari ravintolaa, pari baaria, pari uima-allasta, erilaisia aktiviteetteja ja urheilujuttuja. Eiköhän me siellä viikko lilluta euforiassa.

http://exp.cdn-hotels.com/hotels/2000000/1660000/1650700/1650659/1650659_64_z.jpg
Source
Tunisiasta tiedän vaan ne perusjutut mitkä olen nopsaan lukaissut eri matkasivustoilta. Veikkaan että kokemuksena tulee olemaan samantapainen kuin Egypti. Ja Egyptistä (10 vuoden takaa) on ainakin ihan hyvät muistot, pitää muistaa opetella taas suhtautumaan siihen kaupankäyntiin ja tinkaamiseen :D Jos kellään on hyviä vinkkejä Tunisiaa varten, niin kaikki otetaan mielellään vastaan! Ilmeisesti viisumia ei tarvita (kumpikaan meistä, Justin olis tarvinnut viisumin Turkkiin!) ja rahaa ei saa viedä tai tuoda maasta, joten sitä pitää sitten vaihtaa siellä. Ja 98% muslimiväestö ei arvosta, jos hilluu vähäpukeisena muualla kuin rannalla tai uima-altaalla. Check.

Kuvituksena hotellin markkinointikuvia, poimittuna Internetin ihmeellisestä maailmasta. Ja kun kuitenkin kiinnostaa, niin matkan hinnaksi tuli pyöristettynä 619 euro per nenä, sisältäen matkat, majoituksen, all inclusive-ruokailut, 20kg matkalaukun molemmille + käsimatkatavara ja paremman (tilavamman) istumapaikan lentokoneessa.

Joko saa tehdä aamukamman?

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Puutarha 2014

Maaliskuussa

Talven jäljiltä...


Kasvunvaraa on

Tuleekohan tästä ikinä mitään...

Sleeping beauty

Toukokuun lopussa..





Vadelmaa

Ruohosipuli kukkii

Rosmariini

Timjami

Marokkolaista minttua
Kurpitsaa :)

Vihreitä papuja, istutettu siemenenä viikko sitten!!

Salaattia, itse siemenistä kylvettynä.

Sokeriherneet, myöskin viikko sitten siemenenä maahan laitettu!

Kummasti se viherpeukalo kuoriutuu esiin iän mukana :)

Kirsikkatomaatteja ja surinamilaista chiliä

Taimet ostettu valmiina kun omat idätyssaldo jäi hieman kehnoksi näiden osalta..



Kun kurpitsa muutti kasvimaalle, sai raparperi itselleen kodin.

Ei enää epämääräisiä puukasoja keskellä pihaa <3

Keltainen orvokki on lahja anopilta, keskimmäinen kaupasta ja oikealla istutettu siemenistä, odotan innolla että minkälaista kukkaa sieltä puskee.




Laventeli <3




Tällä puolellakin on herätty eloon, varsinkin noi hortensiapuskat on ihan valtavat!







Tässä siis lyhyesti ja ytimekkäästi se, miksi ei ole enää aikaa blogata ;)