Verovirasto aka Belastingdienst

Alkuviikosta panikoin, kun en ollut vielä saanut Suomesta veroehdotusta. Luettuani Facebookista kaikkien kavereiden hehkutuksia veronpalautuksista, suuntasin osoitteeseen vero.fi ja yritin epätoivoisesti löytää jonkun sähköisen asioinnin linkin, jota kautta voisin lukea veroehdotukseni netin kautta. No ihan turhaahan se oli, kun ei se ole mahdollista. Mikä on mun mielestä aika älytöntä. Jos veroehdotuksen muutokset voi palauttaa netin kautta, niin miksi sitä koko ehdotushöskää ei ole saatavilla netin kautta?

Törmäsin kuitenkin veretseisauttavaan tietoon siitä, että ulkomaille muuttava suomalainen on muuttovuoden ja sitä seuraavat 3 vuotta verovelvollinen Suomeen. Siis mitä, pitääkö mun jumalauta maksaa veroja sekä Hollantiin että Suomeen? Tietojen hamuamisen jälkeen totesin, että aika epätodennäköistä. EU-maiden sisällä (ja kenties joidenkin muidenkin maiden?) kun tuplaverotusta ei ole. Eli maksan veroni vain Hollantiin ja Suomen verotoimistolle voin/joudun ilmoittaan ne tiedot, mutta veroja en joudu maksamaan kahteen kertaan. Mutta esimerkiksi jos Suomeen olisi jäänyt talo tai muuta omaisuutta, niin siitä joutuisin edelleen maksamaan veroja Suomeen. Hah, onneksi ei ole omaisuutta, on vain velkaa :)

Source

Apuja kysyessäni sain monta ystävällistä vinkkiä tutkia vero.fi -sivustoa. Kiitos vaan, mutta ymmärtääkö joku oikeasti että mitä niiden tekstit tarkoittaa? Pääpiirteissään ymmärrän ehkä joo, mutta aina tuntuu löytyvän joku poikkeus sääntöön ja mistä sitä tietää, päteekö just tämä laki omalla kohdalla. Otinkin hyvään talteen kansainvälisen henkilöverotuksen palvelunumeron, mutta ainakaan näillä näkumin en joudu sinne tänä vuonna soittamaan.

Sain nimittäin veroehdotuksen päivän vai kaksi sen panikoinnin jälkeen. Ihan postissa tuli perille, harvinaisen ryppyisenä mutta kuitenkin. Joulukuussa tulee pieni summa palautuksia Suomen tilille, jee! Kuulemma sinne voisi ilmoittaa myös kansainvälisen tilinumeron, mutta mitä suotta kun Suomen tili on kuitenkin edelleen olemassa ja käytössä.

Tällä hetkellä päänvaivaa aiheuttaa kuitenkin verot Hollannissa. Olen nyt saanut kaksi palkkaa ja kaksi palkkalaskelmaa, mutta vaikka kuinka sitä tavaan, niin en ymmärrä että maksanko veroja automaattisesti palkastani vai en. Näyttäisi siltä, että en maksa, mikä todellakin saa täällä verenpaineen nousemaan. En nimittäin halua ensi vuonna useamman tonnin laskua verotoimistolta. Näiden asioiden pohtiminen ja "järjestäminen" on suhteellisen mielenkiintoista.. Miksi tämä on näin vaikeaa ja miksi kukaan ei voi vaan ystävällisesti toimittaa sellaista selkeää infopakettia kotiin?! Mulla kun on se BSN-numero, joka toimii veronumerona ja sosiaaliturvanumerona, ja ties minä, niin luulis nyt hemmetti että ne verottaisivat automaattisesti.

Source

Mutta asia on siis nyt selvityksen alla. Ts. Justin saa luvan selvittää asian jonkun kanssa ja jotain kautta :>

Nyt mun pitäisi ruveta maalamaan puutarhalaattoja.. tältä osin tulossa jonkunlainen kuvapostaus parin viikon sisällä. Stay tuned!

Hollannin kielen kanssa kamppailua

Siitä, että ei osaa kieltä täydellisesti, on sekä haittaa että hyötyä.

Haittaa siinä mielessä, että arastelen yleensä asioiden kysymistä esimerkiksi silloin kun olen asiakkaana kaupassa. Okei, ehkä uskallan jo lähestyä Albert Heijnin 14-vuotiaita hyllyttäjiä ja kysyä vienosti, että missä on ne prkl sokeriherneet, kun ei taaskaan näy.. mutta esimerkiksi vaatekaupoissa, kosmetiikkaliikkeissä tai rautatavarahelvetissä yritän parhaani mukaan vältellä myyjiä. Mikä ei kuitenkaan esimerkiksi kenkäliikkeissä toimi, koska jokaisesta mallista on esillä vain 1 kenkä/koko, joten omaa kokoa on aina pyydettävä sovitettavaksi. Mutta alan pikkuhiljaa rohkaistumaan tässä suhteessa, joudunhan töissäkin joka päivä puhumaan kuin papupata, koska on PAKKO, joten miksi en sitten uskaltaisi puhua myös muualla..

Kuva

 Mutta edelleen puhelimessa puhuminen on yhtä helvettiä enkä vapaaehtoisesti soita mihinkään :D

Puutteelliseen kielitaitoon on kuitenkin hyvä vedota silloin kun joku yrittää suostutella johonkin. Esimerkiksi tänä aamuna sain ovelleni kaksi yli-innokasta Jehovan todistajaa. Ilmeisesti kyseisen lajin edustajia löytyy siis Hollannistakin, en ollut edes aiemmin ajatellut asiaa.. Herran tyrkyttäessä esitteitä ja puhuessa "jotain" (en oikeasti pysynyt ihan kärryillä) vetosin siihen, että hollannin kielen taitoni ei ole riittävän hyvä esitteiden lukemiseen enkä myöskään ole missään määrin kiinnostunut. Siitä seurasi tottakai nämä pakonomaiset kysymykset, kuinka kauan olen asunut täällä ja miksi olen tullut tänne ja jne. Mutta loppujen lopuksi pääsin heistä aika helpolla eroon. Toivon, että oma luonteeni antaisi periksi olla tylympi näille kaikille ei-toivotuille-vieraille. Mutta eipä se ystävällisyys mitään maksa ja varsinkin täällä Hollannissa, tylynä oleminen on todella epäkohteliasta ja niin ongezellig. Olen useamman kerran saanut vastaani loukkaantuneen/närkästyneen ilmeen, kun en ole vastannut tarpeeksi ystävällisesti. 

Kuva

 Viittasinkin aiemmin tuohon, että töissä jokapäiväinen hollannin puhuminen parantaa tottakai omaa kielitaitoani huimaa vauhtia. Kun on pakko puhua töissä, niin kieltä tulee muuallakin käytettyä enemmän. Tosin yhä enenevissä määrin meidän kotikeskustelut Justinin kanssa käydään sujuvasti siansaksalla, jossa jokainen lause sisältää x määrän englanninkielisiä ja z määrän hollanninkielisiä sanoja. Ymmärretään toisiamme kyllä täydellisesti, mutta pelkään, että ollaan hyvää vauhtia pilaamassa molempien kielitaito. Onneksi ei ole vielä lapsia sekoittamassa soppaa, koska silloin viimeistään pitää olla tarkkana puhumisen kanssa jos haluaa lapsen jonkun kielen oppivan kunnolla. Mielellään tietysti heti kaikki 3 kieltä: suomi, englanti ja hollanti. 

Kuva

Mutta huomaan oman kielitaitoni vajavaisuuden valitettavasti joka päivä. Työympäristöni on kokonaan hollanninkielinen, kollegani ovat kaikki (yhtä lukuunottamatta) hollantilaisia ja 90% asiakkaatkin ovat hollantilaisia tai belgialaisia. 

Lähes päivittäin kuulen asiakkailta kysymyksen, että mistä olen kotoisin. Tottakai aksenttini (jota en tietenkään itse kuule) herättää huomiota. Useimpien kommentit ovat positiivisia, erityisesti kun kuulevat että tulen Suomesta. Puolalaisena saisin huomattavasti negatiivisempaa huomiota.. 

Vaikka pystyn keskustelemaan kollegoideni kanssa ja varsinkin kahdenkeskiset keskustelut sujuvat hyvin, niin usein ryhmässä jään sanattomaksi. Reagointikykyni hollannin kielellä ei ole vielä huippuluokkaa ja en kykene siihen käsittämättömään chitchat liibalaapaan, jota varsinkin ruokkiksella tunnutaan harrastettavan. Erityisesti kun suurin osa työntekijöistä tulee samalta alueelta, joten useimmilla on samat ystävä- ja tuttavapiirit. Niissä keskusteluissa jää helposti ulkopuolelle. En myöskään osaa itse aloittaa keskustelua hollanniksi niiden kanssa, keitä en tunne vielä.  Ehkä kyseessä on myös suomalaisten kuuluisa kyvyttömyys small talkin -suhteen eikä ainoastaan vajaa kielitaitoni ;) 

Kuva

 En myöskään pysty välttämään ajatusta siitä, että työkaverini eivät todennäköisesti saa minusta täysin oikeanlaista kuvaa ihmisenä, koska en välttämättä pysty kommunikoimaan niin tehokkaasti kuin haluaisin. Toistaiseksi kielitaitoni tekee minusta epävarmemman, hiljaisemman ja ujomman ihmisen kuin oikeasti olenkaan. No, onpahan ainakin motivaatiota opiskella lisää kieltä :)

Kuva

 

Perspektiiviä arkeen ja omaan tyytyväisyyteen työelämässä

Puhuin keskiviikkona hollannin tunnilla irakilaisen/iranilaisen (miksi näitä on niin vaikea erottaa/muistaa) miehen kanssa, koska normaalisti vieressäni istuva liettualainen/latvialainen (taas sama juttu!) nainen ei ollut tunnilla. Kyseinen mies on asunut jo vuosia Hollannissa, mutta sai ensimmäisen "oikean" työpaikan noin 2,5 vuotta sitten. Sitä ennen hän kävi erilaisilla kursseilla ja sai erilaisia avustuksia. Nykyisessä työpaikassaan hän on uitzendbureaun eli välitysfirman kautta. Työpaikkana on tehdas, joka valmistaa ranskalaisia perunoita. Ilmeisesti noihin tehdastöihin palkataan vain välitysfirmojen kautta ja yleensä ulkomaalaisia. Nyt mies opiskelee työnsä ohella, jotta voisi joskus tulevaisuudessa päästä tehtaan sisällä työnjohtajan tehtäviin. Silloin työ olisi vähemmän raskasta, fyysisen työn lisäksi osa työstä olisi myös tietokoneen takana istumista, muiden johtamista ja työn suunnittelua. Mies on (ulkonäöltään) jo melko vanha, joten hän ponnistelee kovasti sen eteen, että joidenkin vuosien kuluttua työnteko olisi helpompaa. Työuraa kun on kuitenkin jäljellä.. virallisesti Hollannissa pääsee eläkkeelle 67-vuotiaana (jotkut tietysti aikaisemmin niin kuin Suomessakin), mutta esimerkiksi omalla kohdallani (nyt olen 25-vuotias) veikkaan, että työura päättyy reilusti yli seitsemänkymppisenä. Vuorotyö tehtaassa on raskasta ja kuluttavaa. Mies kertoo olevansa lähes aina väsynyt, koska tehtaan rytmiin on vaikea sopeutua. Jos muistan oikein, hän sanoi tekevänsä 2 aamuvuoroa, 2 päivävuoroa, 2 yövuoroa ja olevansa sitten 3 päivää vapaalla.

Mies kyseli tarkkaan koulutuksestani ja siitä, minkälaista työtä teen nyt. Hän ihmetteli myös, miksi teen työtä, joka on selkeästi tarkoitettu paljon vähemmän koulutetuille.

Työskentelen hotellin F&B tiimissä. Käytännössä tarjoilijana. Hotellin aamupala, kokoustarjoilut, kokouslounaat, kokousillalliset, juhlat, hotellin ravintola, terassi ja erilaiset tapahtumat. Olen opiskellut matkailun restonomiksi, eli amk.
Käytännössä siis olen omalla alallani (mikä on plussaa!), mutta vaan vähän "vääränlaisissa" tehtävissä.

"Johtajaksi" ei pääse ilman kokemusta ja esimerkiksi saman firman sisällä "uran" luominen vaatii sen, että aloittaa "pohjalta" ja tekee kaikenlaista matkan varrella ennen kuin päätyy johonkin asemaan. Tai näin ainakin mun oma järkeni ja kokemuspohjani sanoo. Saa tottakai olla eri mieltä.

On myös mielenkiintoista, että olen aina ajatellut itseäni "uraihmisenä", mutta tällä hetkellä olen hyvinkin tyytyväinen siihen, että olen työntekijä. 

Omaan työtyytyväisyyteni vaikuttaa hirveän paljon se, että hotelli/yritys, jossa olen töissä, on melko pieni. Työyhteisö on tiivis ja huippuporukkaa. Yritys selvästi haluaa pitää huolta työntekijöistään ja näen päivittäin "johtotiimin" jäseniä työn lomassa. Hotellin GM (general manager) on mukava, lämminhenkinen mies, joka aina jaksaa vaihtaa muutaman sanan ja kysellä kuulumisia. Keneltä tahansa voi pyytää apua ja kun apua tarvitaan, puvuntakit heitetään nurkkaan. Olen nähnyt hotellin GM:n tarjoilemassa sekä avustamassa keittiössä. Operations manager, joka on ravintolapäällikön yläpuolella, menee tarvittaessa tiskaamaan ja juoksee aina apuun kun tarvitaan.

Ennen kaikkea näen oman työpaikkani ympäristönä, jossa on mahdollisuus oppia paljon alasta. Kehittyä ammattilaiseksi, jolla on kokemusta erilaisista tilanteista. Tämän hotellin/yrityksen johtamistyylissä on paljon hyvää esimerkkiä muillekin firmoille.

Vaikka joskus työ tuntuu raskaalta, niin olen tyytyväinen..
Sain töitä 3 kuukauden hakemisen jälkeen, sen sijaan että olisin ollut vuosia tekemättä mitään.
Sain töitä, vaikka aika on taloudellisesti hyvin epävakaa.
Sain töitä, vaikka olen ulkomaalainen ja hollannin kielitaitoni vaatii vielä paljon harjoitusta.
Olen yrityksen omilla palkkalistoilla, en välitysfirman kautta.
Palkkani on kohtuullinen, eikä suinkaan minimipalkka.
Saan tehdä töitä sisällä, mukavassa työympäristössä ja vaikka työ on ajoittain fyysisesti raskasta, kuormitus ei ole jatkuvaa.

Kyllä näitä syitä löytyy ja siksi mietinkin, että miksi ajoittain tulee semmoinen tunne, että pitää puolustella omaa työtään muille? Ihan kuin tämä olisi jotenkin vähemmän arvokasta. Tai ettei tämä ole minun arvoilleni/koulutukselleni sopivaa.

Kaikki on kuitenkin perspektiivistä kiinni, omat asiani ovat paremmin kuin monella muulla ulkomaalaisella Hollannissa tai esimerkiksi Suomessa.

Alunperin oli muuten tarkoitus kirjoittaa, mitä negatiivisia vaikutuksia työllä on ollut arkeen.. :) Mutta parempi ehkä kuitenkin näin! Kun asioita miettii vähän enemmän, niin päällimmäiseksi fiilikseksi jää kuitenkin tyytyväisyys, onnellisuus ja kiitollisuus.

Kuva

Uutisvirtaa

Sen jälkeen kun muutin Hollantiin, en ole enää juurikaan seurannut uutisia. En Suomen uutisia mutta en myöskään Hollannin. Suomen uutisten seuraaminen vaatisi viitseliäisyyttä, pitäisi selata nettisivustoja päivittäin pysyäkseen jotenkin kärryillä ja Hollannin uutisten seuraaminen vaatisi vielä enemmän viitseliäisyyttä. Joskus kun satun esimerkiksi vahingossa kääntämään televisiokanavan oikeaan aikaan oikealla kanavalle, en yleensä ymmärrä sanaakaan. Tottakai jos seuraisi joka päivä uutisia, niin pysyisi ehkä paremmin perillä mitä tällä hetkellä mediassa tapahtuu. Samat uutiset kun ovat esillä yleensä vähintään pari päivää.

Suomessa Aamulehden selailu aamukahvin kanssa oli rutiini, jonka kautta pysyi jotenkin kärryillä mitä, missä, milloin. No jos olette ikinä nähneet hollantilaista sanomalehteä, kuten De Telegraaf, siis nimenomaan paperiversio tuosta lehdestä.. se näyttää 1900-luvun alkupuolelle jääneeltä. Sisältöön kantaaottamatta, ulkonäkö on suorastaan luotaantyöntävä ja sekava. En erota uutista toisesta. Joten myöskään lehtien kautta en pysy täällä uutisista perillä.

Pysyn uutisista oikeastaan perillä vain sosiaalisen median avulla. Vasta Riitan blogista tajusin, että hei, meillähän kuningatar luopuu kruunustaan! Facebookia en seuraa enää niin tiiviisti kuin pari vuotta sitten, mutta myös sen uutisvirta toimii tiedonlähteenä. Suomalaiset ystäväni kun jakavat tiiviisti itseään kiinnostavia ja kuohuttavia artikkeleita. Ja statuksista huomaa, mitä muuten elämässä tapahtuu.. kiva tietää, että Suomessa pelataan tällä hetkellä paljon tunteita kuohuttavaa jääkiekkoa. (Ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta ok.)

En ole oikeastaan kiinnittänyt suuresti huomiota tähän(kään) uutisointiin, että jossain koulussa on tapahtunut jotain ja nyt käytännössä vain työtään hoitanut, viaton opettaja? meinataan erottaa. (Tässä siis "faktat", jotka tiedän asiasta.) Mutta tänä aamuna kun asia oli jälleen esillä Facebookin uutisvirrassa, mielessäni vilahti ainoastaan:
"MIKÄ HELVETTI SUOMEA JA SUOMALAISIA VAIVAA?!"

En sano, että Hollannissa asiat olisivat paremmin, mutta kuten yllä jo totesin, elän täällä aikamoisessa lintukodossa, koska olen huomaamattani tai tietoisesti valinnut helpon tien olla juurikaan seuraamatta uutisia. Pää puskaan ja sitä rataa, seuraan vain omaa elämääni.

Jostain syystä tällaisia uutisia vaan ei ole jatkuvasti Hollannissa esillä. Niistä ei pidetä niin paljon melua, että ne tunkeutuisivat myös tällaisen tietämättömän tajuntaan.
Miksi Suomessa sitten.. uutisvirrassa on jatkuvasti väkivaltarikoksia ja turhia kuolemantapauksia? Tapauksia, joissa peruskansalaisen mukaan ei ole päätä eikä häntää, ei minkäänlaista oikeutta tai oikeudenmukaisuutta? Miksi Suomessa joku aina ristiinnaulitaan julkisesti? Ja mikä "meidän lapsia" vaivaa, jos heillä ei ole enää minkäänlaisia käytöstapoja tai suhteellisuudentajua?

Menipäs tämä nyt kauheaksi vuodatukseksi ja paasaamiseksi. Mutta joku tässä mättää ja pahasti. Siitä kertoo pelkästään se, että nämä uutiset ja tapaukset vyöryvät myös sellaisen (eli minun) silmille, joka ei edes seuraa uutisia. Onko se nyt sitten hyvä vai huono asia, mutta ainakaan nämä uutisoinnit eivät saa millään tavalla kaipaamaan Suomea.

Sitä kyllä kaipaan, että saisin oikeasti puhua ihmisten kanssa ja kysyä, että mitä sulle kuuluu. Facebookin uutisvirta tai muutama whatsapp-viesti kun ei oikeasti kerro yhtään mitään.

Okei, kiva tietää, että susta on tullut urheiluhullu, mutta onko oikeasti niin, että sun elämässä ei tapahdu mitään muuta. 

Okei, sun elämässä on kaikki ihan kamalaa, mutta voisitko joskus oikeasti päivittää statuksesi niin, että se kertoisi jotain. 

Jep, sun elämässä _tapahtuu_, koska päivität Facebookkia tunnin välein, mutta onko lounaasi oikesti jakamisen arvoinen? 

Ne ihmiset, joiden elämästä kaipaan tietoa, eivät päivitä Facebookia juuri ollenkaan. Tai ne pienet päivitykset eivät kerro tarpeeksi.

Hei Niina, voisitko ruveta pitämään blogia, jotta mäkin tietäisin minkälainen teidän uusi koti on ja mitä te siellä meinaatte remontoida?

Hei Tuulia, mikä tää Kanadan juttu nyt on? Ja miten sun työ/työharjoittelu ym. kuviot menee? Koska tuutte tänne?

Perhe ja sukulaiset, laittakaa kuvia teidän lapsista ja tyttöystävistä, kissoista ja koirista. Onnittelut tulevista vauvoista ja häistä. Olisi kiva olla mukana teidän arjessa ja nähdä aina silloin tällöin. 

Eipä mulla sitten muuta. Tässä vielä tämän hetken uutiset:
Viikonloppuna käytiin etsimässä puutarhaan laattoja. Mä haluaisin ihan sileät, mutta Justin haluaa vähän karkeamman näköiset. Vielä ei olla tilattu mitään, mutta meillä on pohjapiirrustus mitä halutaan tehdä. Kohta pitää ruveta kaivamaan.

Sunnuntaille on luvattu +21, vihdoinkin! Nyt on luotto kova, että kevät tulee ja rytinällä. Ens viikolla ollaan joka päivä yli 15 asteen lämpölukemissa. Jee!

Töitä riittää, ehdottomasti hyvä asia.
Viisaudenhammasleikkauksesta on jo melkein kokonaan toivuttu. (Mitä nyt eilen sinne toiseen reikään meni jotain ruokaa enkä ole vieläkäääään saanut sitä pois.)

Hyvää tiistaita, mulla on tänään vapaapäivä!

Kuva

Sairaalassa, part 2

Jo edellisellä kerralla sairaalassa ollessani sain mukaani 2 vihkollista ohjeita, joilla valmistautua leikkaukseen/nukutukseen sekä päiväkäyntiin sairaalassa. Luonnollisesti piti olla syömättä ja juomatta, mutta lisäksi tulla täysin ilman meikittä/naamarasvaa/hajusteita/koruja/kynsilakkaa jne. Joten edellisenä iltana vielä poistelin vanhoja kynsilakkoja ja pakkasin sairaalakassin mukaan. Lukemista ja vähän käteistä rahaa, ei pankkikorttia tai läppäriä. Helposti puettavat vaatteet.

Kun on normaalisti tottunut käyttämään aamulla vähintään tunnin suihkussa käymiseen, meikkaamiseen ja hiusten laittoon, niin lähtö kävi yllättävän nopeasti.. nopea suihku ja tukan kuivaus. Olisi tehnyt mieli syödäkin, varsinkin kun tietää että seuraavaan ateriaan on hetki aikaa..

Sairaalassa oltiin aamulla 7 aikoihin ja alkukyselyiden jälkeen pääsin huoneeseen. Justin oli paikalla vähän aikaa mutta lähti sitten kotiin. Puoli yhdeksän aikaan sain vetää sairaalakaavun (semmosen perseettömän mekon, jota näkee vaan amerikkalaisissa tv-sarjoissa) päälle ja ottaa esilääkityksen. Samantien rullasivat osastolle, jossa pistivät tipan. Tai yrittivät.. aikansa tökittyään totesivat, että tippa ei onnistu kämmenselkään, joten laittoivat sen sitten käsivarteen. Jännitti ihan hirveästi kun ei tiennyt mitä odottaa. Hoitajat ihmettelivät sukunimeä ja jouduin jokaiselle selittämään, että tulen Suomesta. Kirurgi kävi nopeasti moikkaamassa ja varoitti, että hermojen läheisyyden vuoksi, leikkauksesta saattaa seurata huulen osittain puutuminen muutamaksi kuukaudeksi. Mutta sen tiesin jo edellisestä kerrasta. Kirurgikaan ei ollut sama, mutta eipä sillä loppujen lopuksi ole paljon väliä.

Tippa kädessä kuskasivat sairaalasänkyni operaatiohuoneeseen ja pääsin itse kiipeämään operaatiopöydälle. Ympäri kroppaa liimattiin tarroja sydämen monitorointia varten ja oikeaan käsivarteen kiinnitettiin valmiiksi verenpaineen mittausta varten mansetti. Anestesialääkäri kysyi mistä olen kotoisin ja sitten olinkin jo taju kankaalla. Seuraava muistikuva on heräämöstä, jossa pään ympärillä oli valtava side, joka piteli paikallaan jääpakkauksia molempien poskien päällä. Juuri ennen heräämistä kuvittelin olevani omassa sängyssä, joten oli niin outo fiilis tajuta olevansa sairaalassa. Muistan taustalla jonkun ihmetelleen sukunimeäni, johon pöpperöpääni kanssa totesin tulevani Suomesta. Siitä hetken päästä joku kysyi onko kipuja ja pumppasivat suoneen jotain "nopeasti ja tehokkaasti vaikuttavaa". Sitten joku tuli selittämään tuttavastaan, joka on naimisissa suomalaisen Anna-Maijan kanssa, mutta tällä hetkellä he asuvat Sveitsissä. Suurimman osan ajasta olin kuitenkin ihan pihalla. Muistan päässeeni operaatiohuoneeseen noin yhdeksän aikaa ja olin kuulemma ensimmäisen kerran hereillä 10.20. Yhdentoista aikaan kärräsivät takaisin omalle osastolle ja nukuin reilun tunnin. Sen jälkeen olin jo enemmän ja vähemmän hereillä. Sain lisää kipulääkkeitä, join vettä ja söin vla:ta (jogurtin ja maitokiisselin välimuoto). Kun olin käynyt vessassa ja muutenkin "kunnossa" hoitajat soittivat Justinille, että saa tulla hakemaan. Muistaakseni lähdettiin sairaalasta puoli kahden aikaan.

Apteekin kautta kotiin. Autossa oli mielettömän huono olo ja kotona päädyin suoraan sohvalle. Iltapäivä meni enemmän ja vähemmän sumussa, nukuin suurimman osan ajasta. Hirveän määrän kipulääkkeitä joudun/saan syödä päivän aikana, lisäksi jääpusseja aina välillä poskillle. Koko naama on edelleen turvoksissa ja ihan perkeleen kipeä.

Aika menee paljolti nukkuessa ja lääkkeitä popsiessa. Tänään söin ekaa kertaa vähän keittoa, muuten on ollut jogurttilinjalla. Tehokas dieetti!

Jatkuvasti päässä pyörii, että miksi ihmiset ei ole koskaan rehellisiä siitä, kuinka hemmetin paljon kaikki tämmöiset operaatiot sattuu ja jättää jälkiä. Oon ihan mustelmilla niistä kaikista tarroista ja neuloista, puhumattakaan tästä naamasta, joka näyttää siltä että olen saanut reilusti turpiini. Parasta on se, että itse operaatiosta ei ole minkäänlaista muistikuvaa! Eläköön nukutus!

Mutta parempaan suuntaan ollaan menossa ja toivottavasti parin päivän päästä olo on jo enemmän normaali! Haaveilen jo kunnon ruoasta ja siitä, että pääsen leipomaan cookieseja :)

Mustelma tipan jäljiltä..

Eilen illalla.. koko naama turvoksissa :(

Arjen pyöritystä

Varmaan arvaattekin blogihiljaisuudesta, että kiirettä on ollut. Kun vähän toivuin flunssastani, menin töihin ja meillä olikin huippukiire viikonloppu. Kahtena peräkkäisenä päivänä muotinäytös istuvan illallisen yhteydessä, parin tunnin spektaakkeli, joka vaati mielettömät työponnistukset. Etukäteen, aikana ja luonnollisesti itse tapahtuman jälkeen. No jalkalihakset kasvaa ja pinna venyy ;) Edelleen töissä on suurimman osan aikaa tosi mukavaa!

Äiti oli täällä pikavisiitillä keskiviikosta sunnuntaihin. Keskiviikkona käytiin Amsterdamissa pyörähtämässä ja sen jälkeen Lissessä Keukenhofissa. Siitä lisää joskus myöhemmin kuvien kera.. tosin kukkaloisto ei ihan vastannut odotuksia, todennäköisesti johtuen tästä myöhäisestä keväästä. Siinä missä 2 vuotta sitten pääsiäisenä grillattiin (itseämme sekä ruokaa) 25 asteen lämmössä leirintäalueella, niin tänä vuonna viikonloppuna sateli vielä vähän räntää.

Kuva

Muuten äidin täällä olon aikana olin joka päivä töissä (tietysti..) mutta kerittiin päiväseltään kiertämään sekä Etten-Leurin että Bredan keskustat. Äidin suosiollisella avustuksella sain muutaman uuden kevätvaatteen :) Ja äitikin shoppaili tyytyväisenä! Täällä valikoimat kun on huomattavasti monipuolisemmat ja paremmat kuin Suomessa.

Huomenna on sairaalareissu edessä ja nyt kun tiedän, että pääsen nukutukseen, niin ei jännitä yhtään. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin ja ne pirun hampaat lähtee vihdoinkin :) Loppuviikon olenkin sairaslomalla, joten toivottavasti palaudun vähän (töihin ja uuteen arkeen totutteleminen on vienyt aika paljon voimia) ja kerkeän ehkä myös tekemään jotain rästihommia.. niinkuin kutomaan kaulaliinan valmiiksi ja reenailemaan hollantia.

Minkäänlaista pääsiäistä tässä huushollissa ei kyllä tänä vuonna ole vietetty. Kevättä toin kotiin tekemällä sisustusreissun Ikeaan, nyt on uusia tyynyjä kevyemmällä kuosilla ja keväisiä värejä. Myös kasvisto on olohuoneessa uusittu :) Kuvia seuraa sitten joskus..

Kuva

 Juhlin pääsiäistä äidin tuomien Mignon-munien ja anopilta saatujen lammas-praliinien muodossa. Ja jotta voisitte jakaa mun ilon, kerron että Justin, joka ei ollut ikinä aikaisemmin törmännyt Mignon-munaan.. söi raukkaparka koko jutun kananmunankuorineen päivineen :D En ollut paikalla valistamassa kun herra päätti kokeilla! Raksui kuulemma oudosti hampaissa..... hahaha :D

Kuva