perjantai 15. helmikuuta 2013

Ystävänpäivän kuumaa laavaa

Ystävänpäivä on Hollannissa Valentijnsdag ja aikalailla pyhitetty pareille siinä missä Suomessa muistetaan ystäviä. Suomeen lähetin nipun kortteja mutta Hollannissa tarvitsi ainoastaan muistaa Justinia :) Molemmissa ystävänpäivän viettotavoissa on tietysti puolensa. Valentijnsdag ei kuitenkaan Hollannissa ole mikään suuri juttu Amerikan malliin, vaan ihmiset päättävät itse tekevätkö jotain erityistä tuona päivänä. Ainakaan meidän tuttavapiirissä useimmat ei vietä päivää millään tavalla, mutta me haluttiin tehdä jotain "erityistä". Joten hankittiin toisillemme lahjat ja kokattiin herkkuruokaa kotona, lisäksi katsottiin Love and other drugs telkkarista.


Justin kysyi pari viikkoa sitten, että haluanko romanttisen lahjan vai käytännöllisen lahjan. Sanoin ettei ole mitään väliä, kunhan vaan tykkään siitä :D Miehiseen tapaan hän sitten päätyi käytännölliseen lahjaan. Sain "tietokoneen" polkupyörääni, eli semmoisen vehkeen, joka mittaa nopeutta, matkaa jne. ja laskee niistä jotain tilastoja. Aika huisin kivaa :) Asennus kuulemma kuuluu pakettiin, joten jospa huomisesta lähtien pääsen laskemaan pyöräilykilometrejä!

Meidän herkkuruokaa eilen oli jättikatkaravut chili-valkosipulikuorrutuksella. Jälkiruoaksi tehtiin jotain uutta ja siitä tuli ihan mielettömän hyvää! Hollanniksi lava-cakejes eli kevyesti suomennettuna laavakakkuset? Rakenne (ja resepti) muistuttaa paljon mutakakkua.

Alkuperäinen ohje Vriendin lehdessä
Laavakakkuset punaisilla marjoilla

250 g punaisia marjoja (meillä vain vadelmia)
100g voita, paloiteltuna
100g tummaa appelsiinisuklaata, paloiteltuna
2 kananmunaa
75g hienoa sokeria
25g jauhoja

4 kohokasvuokaa
http://www.kokkipuoti.fi/wp-content/uploads/2011/06/260314BL-940-529x529.jpg
Kohokasvuoka
1. Lämmitä uuni 200'c.
2. Voitele kohokasvuoat ja laita jokaisen vuoan pohjalle leivinpaperista leikattu ympyrä.
3. Sulata voi yhdessä suklaan kanssa vesihauteessa. (Laita kattilaan vettä ja anna kiehua hiljalleen. Nosta kattilan päälle sopiva kulho, jossa sulatat voin ja suklaan. Kulho ei saa osua kiehuvaan veteen vaan vesihöyry hoitaa kuumennuksen. Sekoita koko ajan.)
4. Vispaa toisessa kulhossa kananmunat ja sokeri ilmavaksi vaahdoksi. Sekoita vaahdon joukkoon sulanut suklaa ja jauhot.
5. Jaa taikina neljään vuokaan. Paista noin 10-15 minuuttia (riippuen uunisi tehokkuudesta), niin että pinta on kypsä mutta taikina sisältä vielä sulaa. Uunista ottamisen jälkeen anna levätä 5 minuuttia.
6. Irrota reunat veitsen avulla ja kumoa lautaselle. Irrota leivinpaperin pala. Koristele tomusokerilla ja marjoilla.
7. Nauti! Herkun tulisi olla pehmeän "laavamaista" sisältä ja täyteläisen appelsiinisuklaan makuista, joka täydentyy ihanasti kirpeillä marjoilla.


Hyvää viikonloppua!


1 kommentti: