lauantai 17. marraskuuta 2012

Lähtövalmistelut, osa: Muutto

Moni on tästä kysellyt ja ihmetellyt, että miten hoidan tavaroideni muuton Hollantiin. Muuttoa helpottaa kovasti se, että muutan valmiiseen kotiin. Olen asunut aiemmin Hollannissa muutaman vuoden ja Justinin kanssa ehdittiin asua yhteisessä asunnossakin reilun vuoden verran. Joten kotona, omassa talossa on jo yhteiset huonekalut ja vaatekaappi täynnä vaatteita. Puhumattakaan ullakolla olevista kenkälaatikoista :D

Viime vuoden syyskuusta tämän vuoden toukokuuhun asuin Jyväskylässä soluasunnossa. Sieltä mukanani Tampereelle muuttivat huonekaluista nojatuoli ja 2 hyllyä. Sängyn, polkupyörän ja muuta irtaimistoa myin onnistuneesti Huuto.netissä. Tällä hetkellä asun Tampereella äidin nurkissa ja kaikki täällä olevat kalusteet myös jäävät tänne. Onpahan valmiiksi kalustettu vierashuone/työhuone. Komerot saattavat edelleen muuttoni jälkeen sisältää joitain tavaroitani... mutta vain sellaisia, joita en nyt saa mukaani ja joita en raaski heittää pois.

Tavaranpaljoudesta yritän tällä hetkellä päästä eroon myymällä tavaroitani huokeaan hintaan PLT kirpputorilla. Suosittelen kaikille tamperelaisille, sekä myynnin että ostamisen puolesta. Tällä kirpparilla on myyntitakuu, eli et jää häviölle jos myyntisi alittaa pöytävuokran. He maksavat sinulle erotuksen takaisin. Opiskelijakortilla pöytävuokrasta saa 20% alennuksen. Oma kahden viikon pöytävuokrani maksoi vain 44,80 euroa. Toivon todella, että tavara menee kaupaksi ja saisin sieltä edes muutaman ylimääräisen roposen reissuun mukaan.

Ainoita asioita, jotka oikeasti muuttavat Suomesta mukanani Hollantiin ovat vaatteet, astiasto, tekniikka ja semmoset perusjutut, kuten korut. Vaatteita on Hollannissa jo kaappi täynnä ja nyt pakkaan mukaani matkalaukkuihin vaatteita, niin paljon kuin mahtuu. Olisi tietysti hienoa olla niin rikas, että voisi pakata vaan lempparit mukaan ja ostaa kaikki uudet perusvaatteet paikan päältä, mutta työttömän (olen jos sisäistänyt tämän uuden roolini, vaikka soppari päättyy vasta huomenna :D) budjetilla se ei onnistu.

Astioiden kuljetuksen kanssa kävi erittäin hyvä tuuri. Kysyin jo kesän loppupuolella kuljetusmahdollisuutta Flowertrucks nimisestä yhtiöstä. Vastasivat nopeasti mutta tarjottu hinta oli mielestäni aika kova muutamasta laatikosta. Kun kysyin, että oliko tarjottu hinta minimihinta kuljetukselle, en saanut enää ollenkaan vastausta. Mutta olen kuullut Flowertrucksista hyvää palautetta ja hinta on varmasti kohdillaan, jos tavaraa on enemmän kuin muutama laatikko mutta ei silti koko kuorma-autollista. Omat 4 laatikkoani sain loppujen lopuksi kokonaan ilmaiseksi Hollantiin erään tutuntutun kuljetusyhtiön kautta.

Joku voi ihmetellä, miksi halusin kuljettaa astiat Suomesta, mutta keräsin monta vuotta systemaattisesti Iittalan Teema-astioita ja Kartio-laseja. Sain niitä mm. monena vuonna synttärilahjaksi ja myös rippilahjaksi. Tunnearvo on siis kova ja on ihanaa, että omassa ulkosuomalaisessa kodissa on myös perinteistä suomalaista. Myös Mariskoolit ovat löytäneet oman paikkansa sydämestäni. Kummasti tuollaisilla asioilla rupeaa olemaan merkitystä.. Vielä kun saisin jostain ihania Pentikin poroja koristamaan olohuonetta! Omien astioiden merkityksestä kertoo myös se, että ostin astioilleni täysin omilla rahoillani (yleensä huonekaluhankinnat on maksettu yhdessä) myös vitriinikaapin. Minun astiani ovat siis niitä parempia, pyhäastioita ja yhdessä hommatut sopii paremmin arkikäyttöön.

http://www.kueche-kochen.de/ii36.jpg
Kuva

http://94.246.113.70/image/images/23/2371024200.jpg
Kuva

Yksi asia, jota en nyt saa mukaani, on muutamat kirjat, jotka olen kirjahyllyyni säästänyt. Niiden aika tulee sitten myöhemmin, kun matkalaukussa on enemmän tilaa. Nyt pitää keskittyä noihin olennaisempiin, eli vaatteisiin :D Lennän Finnairilla, joten peruslippuun kuuluu käsimatkatavaran lisäksi vain yksi 23kg painava matkalaukku. Luulen kuitenkin, että joudun ottamaan mukaan toisenkin laukun, joten maksan siitä sitten ekstraa. Tuo ylimääräisen laukun hinta on kuitenkin ihan kohtuullinen jos ajattelee mitä tavaran kuljettaminen maksaisi kuljetusfirman kautta. Ennakkoon maksettuna ylimääräinen laukku Eurooppaan maksaa 25 euroa ja kentältä maksettuna 40 euroa. Harmi vain, että ennakkoon sen pystyy maksamaan vain luottokortilla, jota en ole vieläkään hankkinut. Ärsyttää, että lentolipun pystyy maksamaan verkkopankissa mutta tuollaisia muita maksuja ei! Mikäköhän logiikka siinäkin on. Luulisi, että maksu kuin maksu. Pääasia, että saavat rahat.

Vaatevarastoni lopullinen siirtäminen Hollantiin tosin merkitsee sitä, että joudumme ostamaan täydennystä makuuhuoneessa sijaitsevaan vaatekaappiimme :D Onneksi Ikean Pax-kombinaatiota on helppo laajentaa. Siitä lisää sitten myöhemmin kun olen kotiutunut laukkuineni Hollantiin...

http://www.pentik.com/SiteCollectionImages/Products/Interior%20decoration/porokamppis.jpg
Ihanat Pentikin porot, kuva täältä!

3 kommenttia:

  1. Mullekin oli tosi tärkeetä että sai kaikki ne Iittlat mitä olin kerännyt vuosien ajan mukaan maailmalle :)
    Tosi monta juttua kyllä jouduttiin ostamaan uutena kotiin, koska muutettiin yhteen poikaystävän kanssa joka ennen sitä oli asunut vaan kotona. Mutta jotenkin mulle oli tosi tärkeetä että edes jotain juttuja kodissa olisi jotka olisin mä itse Suomesta tuonut mukanani...

    Wou tosi hyvä tuuri sulla ton kuljetusyhtiön kanssa! Mä sain raahattua kaikki astiat pienissä osissa. Käärin niitä käsimatkatavaroihin ja pakkasin hyvin matkalaukkuun. Mitään ei onneks mennyt rikki! Pentikin poroistakaan en ennen niin välittäntyt, mutta pari vuotta sitten aloin pyytää niitä lahjaksi :D
    Kai se tämä ulkosuomalaisuus tekee nämä jutut kuheen tärkeiksi :)

    VastaaPoista
  2. Joo, meillä ihan sama homma, että käytännössä ihan kaikki jouduttiin ostamaan ekaan yhteiseen kotiin, kun Justin muutti suoraan vanhempiensa luota. Ne yhdessä ostetut tavarat oli sitten tässä varastossa ennen kuin viime keväänä saatiin uuden talon avaimet käteen ja kamat sisään. Tosin kun neliöitä on uudessa talossa aika paljon enemmän kuin entisessä asunnossa, niin huonekalujen puolesta on edelleen aika väljää :) Tai niin, että nyt on käytössä semmoiset väliaikaiset ratkaisut kun kaikkea ihanaa ei voi ostaa kerralla...

    Musta tuntuu, että vähän iänkin myötä on ruvennut enemmän arvostamaan suomalaista muotoilua :) Ei silloin 10 vuotta sitten ihan kauheasti kiinnostunut vielä! Voi olla, että 30 Hollannissa asutun vuoden jälkeen on monilla kipoilla jo aikamoinen tunnelataus ;D Auta armias, jos joku ne hajoittaa!

    Pitääkin ehdottaa noita poroja, jos joku haluaa joskus tuoda jotain lahjaksi Suomesta :)

    VastaaPoista
  3. Kiva blogi sinulla :) Itsellänikin on ollut näitä muuttokuormia ja kuljetuksia Hollannita kun siellä aikoinaan asuin eli tiedän mistä puhut :)

    VastaaPoista